Etusivu > Kuvagalleria > Kuvataidekilpailu

Kuvataidekilpailun palkitut

Suomen Karmel-yhdistyksen ja Israelin valtion matkailutoimiston järjestämässä Israel-aiheisessa kuvataidekilpailussa palkittujen teosten arvostelupöytäkirja:

Arvioijana oli ensi sijassa Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén. Hänen lisäkseen mukana arviointiryhmässä olivat Israelin Suomen-suurlähettiläs Avi Granot ja Karmel-yhdistyksen toiminnanjohtaja Juha-Pekka Rissanen. Kilpailun ja taidenäyttelyn koordinattori Tarja Gerken oli myös mukana raadissa.

Alle 18-vuotiaiden sarja:

I Paavo Penttinen (14 v.), "Sukellus" (kollaasi)
Teoksessa on käytetty kollaasitekniikkaa mielenkiintoisella tavalla esim. lehdistä leikattujen paperinpalojen avulla. Löydetyistä materiaaleista on saatu syntymään mielenkiintoinen kompositio. Teoksessa on meren värejä ja maisemakuvien elementtejä.

II Essi Väyrynen (13 v.), "Vuorikauris" (värikynät)
Taulun värien käyttö on hyvin taitavaa. Se on naivistinen teos, jossa on yhdistetty erilaisia elementtejä. Se on laadultaan lähes surrealistinen. Keskeisenä hahmona siinä on mielikuvituksellinen - oikeastaan mytologinen - eläin. Taulusta välittyy Israelin todellisuus korostetusti.

III Maria Huotelin (13 v.), "Ester" (värikynät)
Teoksessa keskeisenä on mytologinen naishahmo. Kyseessä on ekonomisesti kuvattu ihmisfiguuri. Taulussa onnistutaan minimalistisesti positioimaan katsoja Israeliin. Katsoja voi itse täyttää esim. ikkunat tahtomallaan tavalla. Ikkunat vievät ajatuksen muotonsa vuoksi Israeliin.

IV Heidi Heikkilä (16 v.), "Syytösten saartama" (sekatekniikka)
Taulu on kaikkein käsitteellisin ja poliittisin nuorten sarjan teoksista. Se on koottu paperin paloista, jotka ovat Suomen lehdistöstä otettuja poliittisia kommentteja, jotka taulussa ympäröivät Israelia eri puolilta. Taulusta hahmottuvat jotkut paikat - kuten Eilat, temppelivuori, Kuollut meri, ja Galilea - varsin selvästi. Artistinen ilmaisu ei ole niin kehittynyttä kuin muilla.

Yli 18-vuotiaiden sarja:

I Bartolomeo Prencipe, "Shabat" (italialaistyyli, freskotekniikka)
Teos on aivan omaa luokkaansa, kuin muinainen fresko (Pompeijin tapaan tms.). Taulussa on yksinkertainen, vahva symboliikka. Teos vie ajatukset suoraan maidon ja hunajan maahan. Siitä tulevat esiin vaikkapa punaiset vuoret, palmut, erämaa jne. Formaatti on mielenkiintoinen. Vertikaali orientaatio on Lähi-idälle ominainen, ja se vie ajatukset Jerusalemiin.

II Tizzi Fib, "Israelin kaksitoista sukukuntaa" (grafiikka)
Kyseessä on mielenkiintoinen grafiikkatyö. Se edustaa aquaforte-tyyliä. Siinä esiintyvät Israelin sukukunnat monissa pikkukuvissa, jotka tuovat esiin kiehtovia, loputtomia kertomuksia. Teoksessa on käytetty abstraktia muotokieltä mm. kuninkaineen ja sotilaineen. Siinä muodostuu hieno kokonaisuus.

III Matti Sirviö, "Horah" (akryyli kankaalle)
Taulu on ekspressionistinen ja hyvin värikäs. Tanssi on siinä hyvin tärkeä elementti. Taulu vapauttaa murheista. Siinä ympyrä kiertää jatkuvasti ympäriinsä, ja sen liike näkyy katsojalle. Taulussa on myös joku mielenkiintoa herättävä tunnistamaton hahmo.

IV Maija Keränen, "Karmel-vuoren akatemia" (pastelli kartongille)
Pehmeä liitumainen pastelli suosii vahvaa värien käyttöä. Myös taiteilijan toteutustavan näennäinen rentous sopii hyvin tähän kohteeseen. Taiteilija osaa kiteyttää sanomansa liittämällä kuvaan paljon puhuvia pieniä yksityiskohtia.

Lämmin kiitos kaikille kuvataidekilpailuun osallistuneille!
Kilpailu sai osakseen paljon mielenkiintoa - kilpailutöitä tuli yhteensä noin 170. Ne oli valmistettu mitä erilaisimmilla tekniikoilla. Kilpailuun lähetetyistä töistä kootaan taidenäyttelyitä ja teokset myydään Israel-työn tukemiseen.

Lisää kuvataidekilpailun teoksia

Sivun alkuun

Pankkitilit:
Nordea 217918-90218
Sampo 800013-106425
Osuuspankki 578038-20036795
Viitenumero: 3502