Israel- ja Palestiina-vastaisuudesta
Viimeksi kuluneen viikon aikana Kirkon ulkomaan avun johtata Antti Pentikäinen on saanut runsaasti palstatilaa mielipiteillensä Israel-ystävyysjärjestöistä. Kaikkien ystävyysjärjestöjen toimintaa ei voi kuitenkaan niputtaa yhteen. Varmaan Antti Pentikäinenkin tämän myöntää. On siksi ongelmallista leimata ne kaikki joiltakin osin "epäilyttäviksi". Valitettavasti yksittäisiä ylilyöntejä varmaan ilmenee, mutta niiden perusteella ei pidä lyödä yleisleimaa koko Israel-ystävyystoiminalle. Omasta puolestani kehotan kaikkia Karmel-yhdistyksen jäseniä harjoittamaan pidättyvyyttä arvioissaan Israel-Palestiina -kysymyksessä. Mitään yksipuolisia tuomioita ei pidä lausua, puhumattakaan väkivaltaisten ilmaisujen käytöstä tai minkäänlaisesta sellaisesta toiminnasta, joka voitaisiin tulkita väkivaltaan yllyttämiseksi!
Näyttää siltä, että jatkuva Israel-kriittisyys kirkon ylätasolla on ainoa vaihtoehto silloin kun halutaan olla salonkikelpoisia. Hyvin harvoin kannanottojen takana on kuitenkaan perusteellista selvittelyä Lähi-idän kriisin osapuolten syistä nykytoimilleen - tai ymmärrystä ainakaan sille, miksi Israelin toimet ovat ylimitoitetun näköisiä. Esimerkiksi "Valettu lyijy" -operaatio Gazassa tammikuussa 2009 oli joka tapauksessa erittäin korkealla moraalilla toteutettu sotilasoperaatio, kuten Ison Britannian Afganistanin-joukkojen aik. komentaja, eversti Richard Kemp 16.10.2009 todisti YK:n ihmisoikeuskomissiolle (www.youtube.com/watch?v=NX6vyT8RzMo). Samainen ihmisoikeuskomissio on tuominnut Israelin 26 kertaa, mutta sellaisia maita kuin Sudan, Ruanda, Zimbabwe jne. ei yhtään kertaa. Olisi kuitenkin oikeasti selviteltävä, missä maissa surutta ja tarkoituksellisesti poljetaan ihmisarvoa, ja miten Israelin kompleksinen tilanne asettuu tähän kuvaan. On joka tapauksessa täysin ylimitoitettua väittää, että Israel harjoittaa "etnistä puhdistusta" ja että sitä olisi tapahtunut jo vuodesta 1947 lähtien. Näin minulle väitti kerran eräs helsinkiläinen kirkkoherra. Konfliktin osapuolten välistä tasapuolista vertailua on vaikea saada aikaan, koska sellaiseen ei näytä olevan periaatteellista valmiutta.
Mielestäni Israel-Palestiinan tilanteessa yksi hyvä näkökulma on se, jonka kirjailija Amos Oz on ilmaissut mm. kirjassaan Tarina rakkaudesta ja pimeydestä (Tammi 2007) ja jonka mukaan Jordan-virrasta Välimereen olevalla alueella yrittää asua kaksi kansaa, joista molemmat joutuvat elämään kuin pakolaisleirillä. Israelin syntytilanteessahan ei vain noin 600.000 palestiinalaisesta tullut pakolaisia vaan samalla myös yli 700.000 juutalaisesta, jotka joutuivat henkensä säilyttääkseen pakenemaan arabimaista. Siinä luvussa ei ole vielä mukana edes holokaustin kurimuksesta selvinneitä juutalaispakolaisia. Ero näiden kahden pakolaiskansan kesken on siinä, että juutalaisten motivaatio pakolaisuutensa lopettamiseen heti päästyään isiensä maahan on niin korkea, etteivät he voi hukata energiaansa pakolaisstatuksen ylläpitämiseen, mikä taas tapahtuu palestiinalaisilla. Ei YK juutalaisille sellaista statusta virallisesti myöntäisikään, vaikka monin tavoin he olisivat olleet sen ja siitä saatavan tuen tarpeessa erityisesti Israelin valtion alkuvaiheissa. Tätä vastoin palestiinalaisista on tullut "ammattipakolaisia", joiden osalta tapahtuu se ainutlaatuinen asia, että pakolaisuus "periytyy" - toisin kuin minkään muun kriisin yhteydessä. Näin ollen vuonna 1948 pakolaisiksi joutuneiden palestiinalaisten jälkeläisetkin ovat pakolaisia.
Kun Lähi-itään lähetetään esim. KUA:n toimesta EAPPI-ohjelmassa (Ecumenical Accompaniment Programme In Palestine and Israel) vapaaehtoisia palestiinalaisalueille, on mitä todennäköisintä, että alueen todellisuudesta välittyvä kuva avustajille on yksipuolinen. Heistä kuitenkin sanotaan: "Osa vapaaehtoisista sijoittuu palestiinalaiskyliin ja osa työskentelee yhteistyössä israelilaisten ja palestiinalaisten kansalaisjärjestöjen ja kirkkojen kanssa." (www.eappi.fi/fi/etusivu/index.php?id=4). On virheellistä kuvitella, että palestiinalaisyhteisö lähtökohtaisesti olisi hyvin rauhantahtoinen erityisesti Israelin suuntaan esimerkiksi siksi, että heillä on jo omissa sisäisissä suhteissaan järkyttävää väkivallan käyttöä, nykyisin erityisesti Hamas'in toimien vuoksi. Kuinka paljon enemmän "sionistivihollinen" onkaan heille tuomittava, ja on ollut koko Israelin itsenäisyyden ajan ja jopa ennen sitä. Samaan Israelin tuomitsijoiden kuoroon liittyy valitettavasti suuri osa läntistä maailmaa. Näin ollen monien sisimmässä asuva antisemitismi saa nykyään modernin, "muodikkaan" ulkoasun, jota voidaan kutsua anti-israelilaisuudeksi.